Entinen elämäni

Viime vuosituhannella, parisenkymmentä vuotta sitten, sairastin keskivaikeaa masennusta. Maailma oli musta ja itkuinen, enkä tiennyt miksi. Suo, jossa nuorena opiskelijatyttönä itsenäisen elämäni alussa rämmin, oli melkoinen. Kuitenkin nousin juoksuhiekasta omille jaloilleni ja tukevalle maaperälle täysin ilman lääkitystä.

Ikävä kyllä työ oli työlästä, vei vuosia ja matkassa oli monia mutkia ja mäkiä. Mietin jo tuolloin, etteikö oman mielensä ja elämänsä hallintaan saamiseen voisi olla helpompaa, nopeampaa ja miellyttävämpää tietä, kuin vuosikausien terapiavatvominen. Onhan siihen. Tuolloin tiesin asiasta jo jotakin, mutta sivuutin tietoni käytännön otteissani. En vielä omaksunut tietä, joka johtaisi mielenrauhaan, vaan käänsin sille selkäni. Poissa silmistä, poissa mielestä – yhtä kuin ei olemassakaan.

Siksi kymmenisen vuotta sitten sairastin taas. Vai edelleen? Koko elämäni sairasti. Yhtä sun toista.

Kroonista allergiaa ja kroonista poskiontelontulehdusta. Migreeniä. Refluksitautia ja ruuansulatusongelmia. Huonokuntoisuutta. Työnarkomaniaa. Perfektionismia ja kontrollifriikkiyttä. Paitsi kotona, jossa kaikki oli yhtä saamattomuuden sotkua. Työpaikkakriisejä. Väärinkäsityshysteriaa. Taloudellisia katastrofeja. Ihmissuhdeongelmia – tai täyttä ihmissuhdettomuutta, vaikka ympärillä oli porukkaa ruuhkaksi asti.

Menneisyyden taakkoja ja traumoja. Tulevaisuuden pelkoa ja kolmenkympin kriisiä. Syyllisyyttä ja häpeää. Raivokohtauksia. Stressiä ja ahdistusta. Tunteiden vuoristorataa ja draamaa. Jatkuvaa huolehtimista. Orastavaa alkoholismia. Ainaisia vastoinkäymisiä. Ylipääsemättömiä menetyksiä. Joko unettomuutta tai painajaisia. Rauhattomuutta. Mystisiä ja yllättäviä sairaskohtauksia ja oireita, joita lääkäritkään eivät osanneet diagnosoida.

”Tämä ei voi olla muuta kuin sikotauti, mutta eihän tämä nyt mitenkään voi olla sikotauti. Minä en tiedä mikä tämä on, mutta et ole terve,” ne sanoivat.

”En ymmärrä, miksi nieluviljelytuloksesi näyttää todella pahaa angiinaa, vaikka kurkussasi ei näy yhtään mitään,” ne päivittelivät.

”Nämä ovat näitä ihmiskehon mysteereitä, että mistä syystä näin pahat migreenikohtaukset oikein ovat alkaneet, vaikkei niitä ole koskaan ennen ollut,” ne kertoivat.

”En kertakaikkiaan osaa sanoa, miksi olit aamulla täysin tajuton, kun missään ei ole mitään vikaa,” ne ihmettelivät.

Niin ihmettelin minäkin. Olin hukassa. Sairasteluhan oli pelkkää pintaa. Syvemmällä elämässäni ei sujunut oikein mikään ilman kriisejä. Moni asia, johon tartuin, muuttui tuhkaksi. Minun ei ollut hyvä olla. Eikä kellään ollut minun lähellänikään hyvä olla, sen enempää työssä ja ystävyyksissä kuin parisuhdekokeiluissa ja perheessäkään. Jos lähelleni nyt kukaan oikeasti pääsikään.

Ja missäänkö ei muka mitään vikaa?

 

Selviytymistaistelua

Kaiken tämän rinnalla olin onneksi koko pienen ikäni uppoutunut moniin mielen ihmeisiin pureutuviin teorioihin, tutkinut erilaisia henkisiä oppeja ja suuntauksia, perehtynyt luonnonlääkintään ja luontaishoitoihin, opiskellut mediatutkimusta, elokuva- ja televisiotiedettä, psykologiaa, kasvatustiedettä ja uskontotiedettä, omaksunut yhtä jos toistakin työtaitoa sekä kokenut elämää enemmän kuin keskiverto kolmekymppinen. Olin oppinut selviytymään monenmoisista myrskyistä ja kartuttanut teoriatietoani ihmismielen ja -kehon hyvinvoinnista ja vaikuttimista laidasta laitaan niin kirjoista kuin kanssaihmisiltäkin.

Mutta vielä en ollut oppinut rauhoittumaan itse, saati rauhoittamaan myrskyjä, enkä seilaamaan myrskyistä pois vahingoittumatta tai vahingoittamatta. En osannut luovia reittejäni myrskyt kiertäen. En vielä tiennyt, kuinka ehkäistä ainainen selviytymisen tarve. Osasin taistella, mutten osannut hoitaa elämääni niin, ettei taistelulle olisi aihetta. Olin teorioiden tietopankki, mutta kauhistuttavan kömpelö käytännössä.

Niinpä tein mitä osasin. Taistelin sinnikkäästi eteenpäin ja selviydyin, hammasta kiristellen. Sain asiat aina pikkaisen paremmiksi kuin aiemmin. Vauhti vain oli kovin hidasta ja aina tiellä odotti uusi vastoinkäyminen. Ja tiedättehän: elämä on lyhyt ja keski-ikä kolkutteli, joten lopulta koin, ettei minulla ollut enää enempää aikaa tai halua ainaiseen selviytymistaisteluun. Halusin elää. Halusin epätoivoisesti onnea ja rauhaa. Itseni ja elämäni kuntoon. Nauttia olemisesta. Ilman vuosikausien terapiavatvontaa, lääkearsenaalia ja vastoinkäymisvuoren setvimistä. Nyt, eikä sitten joskus.

Kun ei itse saa aikaiseksi, niin elämä puuttuu peliin – nyt, eikä sitten vasta joskus. Sain mitä halusin, mutta vasta vaikeimman kautta. Eräänä kesäisenä aamuna villasukkani liu’utti jalkaani juuri sen tarvittavan pari senttiä ylimmän portaan reunan yli. Kaaduin ylösalaisin jyrkän portaikon huipulla ja putosin kahden ja puolen metrin matkan laskeutuen kovalle lattialle takaraivolleni. Omissa silmissäni syöksyi filminauhana elämäni ja tilannetta todistaneiden läheisteni silmissä kuolemani. Liian pitkältä tuntuneen ajan päästä keskelle korpea lähimmästä kaupungista päässyt ambulanssihoitaja katsoi silmiini ja pyysi minua ymmärtämään, miten suuri ihme on, että olen hengissä ja täysissä ruumiin, sielun ja mielen voimissa. Ihme!

Tottelin: ymmärsin. Päätin todellakin olla hengissä. Täysissä ruumiin, sielun ja mielen voimissa.

Päätin olla oman elämäni ihme.

 

Mielenrauhaa ja mielenvoimaa

Elämän pakottamana rauhoituin. Pikkuruinen mitätön polvivamma, joka tapaturmasta seurasi, piti minut muutaman viikon ajan lähestulkoon täyslevossa ja jumissa maaseudulla, mikä oli työnarkomaanille yhtä aikaa kauhistus ja pelastus. Sinä aikana sisäistin saaneeni toisen mahdollisuuden, selvensin itselleni mitä elämältä haluan ja päätin vakaasti aikoa sitä kohti joka ainoa päivä. Tiesin, että se on vain itsestäni kiinni. Että kukaan muu ei eläisi elämääni puolestani. Olin valmis valjastamaan kaiken sisäisen voimani käyttööni. Halusin vihdoin selvittää, miten paitsi selvitä, myös välttyä yimääräisiltä elämisen vaikeuksilta. Rauhoittua omasta toimestani ilman elämän pakottamia herätyksiä.

Polvi parantui, mutta tietyllä tavalla jäin sille tielle. Rauhan ympäröimäksi. Eikä elämäni ollut enää entisensä: opin arvostamaan sitä, keskittymään pieniin iloihin ja olemaan onnellinen pelkästä olemassaolosta. Opin pikku hiljaa kuuntelemaan itseäni, ihmisiä ja hiljaisuutta.

Seuraavan sairastumis- ja vastoinkäymiskierteen tullen pidin ehkä ensi kertaa elämässäni tärkeimpänä asiana terveyttäni ja omaa itseäni. Aloin huomioida sisintäni, toteuttaa vuosien varrella oppimiani asioita käytännössä ja kuunnella kaikkea sitä hiljaista tietoa, jota sieltä täältä oli poimittavissa. Huomasin, miten paljon viisautta ihminen kuulee ja kohtaa päivittäin ympärillään, aivan lähellään, kun pysähtyy olemaan läsnä. Avasin silmät lukemalleni ja korvat kaikelle – esivanhempien elämäntarinoista sukulaislasten älynväläyksiin; ystävien eteeni nostamista peilikuvista asiakkaiden ja kollegoiden palautteisiin; itseäni pidemmälle henkisen kasvun tiellä edenneiden näkemyksistä rakkaimpien sanattomiin vihjeisiin; eri kuvioissa kohdattujen ihmisten kokemuksista kotikadun laitapuolenkulkijan asenteisiin. Otin kaikesta vaarin ja omaksuin toimiini. Vihdoin viimein.

Katsoin elämääni uusin silmin. Yhtäkkiä kaikki olikin kuin Slummien miljonääri -elokuvasta: siinä hetkessä tarvitsemani tiedon olinkin saanut jo vuosikausia sitten jossakin sivulauseessa, merkityksettömältä vaikuttaneessa tilanteessa. Kaiken tuon kutominen yhteen kokoon avasi mieleni portit ja teki toimistani toisia. Tarvittiin vain mielen hiljentämisen kautta tehty päätös, pieni ajatusten katkaisijan napsauttaminen aavistuksen verran eri asentoon ja silmien avaaminen. Mielenmuutoksen myötä huomasin, että käytännössäkin vain pienet viilaukset ja helpot toimenpiteet olivat tarpeen ja tekivät ihmeitä.

Selviytymistaistelun sijaan pääsin vain parissa kuukaudessa pysyvästi eroon paitsi akuuteista taudeista ja kymmenestä kilosta, myös lääkärikierteestä, kaikista niistä kroonisiksi diagnosoiduista vaivoista ja loppuelämän ajaksi määrätyistä allergia- ja ruuansulatuslääkkeistä, joiden vankilaan olin joskus jäänyt. Ajan edetessä taakse jäivät myös toistuvien vastoinkäymisten uhriksi joutuminen ja alkoi se päivä paistaa ihmissuhteisiinkin.

Keskitin huomioni ensi kertaa elämässäni peiliin sekä hyvän kasvattamiseen, ulkomaailman vääryyksiä vastaan taistelemisen ja muiden virheiden osoittelemisen sijaan. Ihmeet vain lisääntyivät, ja hämmästellen seurasin, miten yksi asia toisensa jälkeen loksahti kuntoon kuin vahingossa – osa toki taka-askeleiden tai kantapään kautta, mutta kuitenkin kohti aiempaa parempaa elämää. Voin vaikka vannoa, että kaiken myötä läheisenikin voivat ainakin hiukan paremmin aina sitä mukaa, mitä enemmän itse kasvoin mieleltäni.

Mielenmuutokseni muutti merkillisesti koko maailmani menoa. Jos joskus yritinkin pitää kiinni entisestä, ei se enää onnistunut kovinkaan pitkälle. En ollut enää entiseni, enkä sopinut enää yhteen entisen maailman kanssa. Kasvukipujakin koin, ja ympäristölle aiheutin hämmästystä siitä, missä mennään. Mutta muuntautumista ei voinut enää estää.

Vanhat rakennelmat sortuivat, kun jokin voima veti minua väistämättä kohti uutta. Oman mieleni voima.

 

 

Uusi minä

Tietenkin minunkin elämääni kuuluvat haasteet, kuten elämään yleensäkin. Henkisen kasvun myötä elämä testaa, mielen voimaa vankistaakseen. Kantapään kautta kasvetaan tehokkaimmin. Inhimillisenä taviksena kantapää kyllä kolhiutuu minullakin, vaikka aina niin ei tarvitsisi, onhan ihmismielessä paljon valmennettavaa ja aina on jotakin kesken. Hyvä niin! Uusien onnistumisten tavoitteleminen pitää mielen vireänä ja elämän elämänä.

Onneksi siis arjen sattumuksia ja inhimillisiä lapsuksia riittää edelleen. Flunssatartunnalta ei aina voi välttyä. Yrittäjän elämässä epävarmuus, riskit ja kaikenmoiset matkamutkat ovat arkipäivää. Nykyajan maailmassa tekniikan toimivuus ja toimimattomuus saattaa aiheuttaa yhtä sun toista pikku sotkua etenkin kaltaiselleni henkiselle humanistille. Niin erilaisten kuin samanlaisten, läheisten kuin etäisten ihmisten kanssa ollaan välillä eri mieltä vähintään väärinkäsityksiin, joskus riitelyynkin asti. Kaikkia ei voi miellyttää eikä kaikesta tarvitse pitää. Ajoittaisiin tunnereaktioihin sortuminen on osa ihmisyyttä ja entisen draamakuningattaren tyyneyskin sisältää tipan temperamenttia. Työt eivät lopu tekemällä eikä niistä voi aina suoriutua täydellisesti, etenkään luovuttuaan perfektionismista. Ja toiset ihmisethän toimivat tietenkin toisin, kuin tahtoisin. Elämässä on aina työn alla pientä pintaremonttia ja rapatessa roiskuu. Menetyksiä, epäonnistumisia, häviöitä, mokia – eli askeleita kohti onnistumisia, oppimista ja onnea. Välillä on pirunmoinen helle ja toisinaan myrskyää puiden kaatumiseen ja tulviin asti.

Silti huomasin jo taannoisina aikoina, että kokonaisuus onkin yhtäkkiä yllättäen aivan toista, kuin mihin joskus entisessä elämässäni menin tottumaan. Kestän kaatumatta. Ratkon jo ennakkoon. Vaikutan asioihin. Muutan maailmaa. Saan aikaiseksi kun haluan. Joidenkin asioiden kanssa taistelen edelleen, mutta varmalla tiedolla tulevasta onnistumisestani. Olen terve ja tyyni. Annan asioiden ja ihmisten olla. Virhetekojen hetkellä en jää tuleen makaamaan, vaan otan opiksi ja astun eteenpäin. Toteutan unelmiani. Tartun vain siihen, mikä tekee minulle hyvää. Ja siksi olen parempi ihminen myös muille.

Lopulta kaikki onkin hyvin. Minä voin hyvin. Osaan elää. Ja elämä tuntuu vielä ambulanssihoitajankin mainitsemaa ihmettä suuremmalta. Olenhan parantanut elämäni mielelläni – paitsi oman mieleni voimalla, myös omasta halustani ja päätöksestäni. Kuin huomaamatta. Ja kyllä: nopeasti.

Tuon mullistuksen jälkeen elämä on ollut asiassa kuin asiassa yhtä nousukiitoa – paremmin menee päivä päivältä ja menköön sitten. Selviytymistaistelut ovat jääneet, ihmissuhteet parantuneet, ulkoiset asiat kohentuneet.

Sillä tiellä ollaan edelleen, eikä takaisinpäin ole kääntymistä. Elämä on yhtä päivittäistä ihmettä – kun sen oikein oivaltaa.

 

Sinulle

Sama on mahdollista Sinullekin. Ilman vaativaa vastoinkäymiskierrettä ja havahtumaan herättelevien tapaturmien tarvetta. Kuten minullakin, on Sinullakin oman mielesi voima. Pystyt saavuttamaan aivan mitä mielesi tekee. Voit olla täysissä ruumiin, sielun ja mielen voimissa – oman elämäsi ihme!

Ja Sinä voit ottaa otteen elämästäsi aiemmassa vaiheessa kuin minä, entinen jääräpäätäni seinään hakannut epäonnen Aku Ankka. Mikäli toimit ennen kaiken kaatumista portaissa ja selviytymistaistelun alkamista, pystyt saavuttamaan mielitekosi vielä paljon minua helpommin, huolettomammin ja vaivattomammin. Ja kaikki on mahdollista vielä myöhemmässäkin vaiheessa. Usko pois!

Minusta saat halutessasi oman mielesi tielle paitsi vertaistuen, myös henkisen valmentajan. En nimittäin voinut jättää kohtaamiani mielen voiman ihmeitä sikseen. Siksi olen viime vuosien aikana kouluttautunut, valmentautunut ja harjoittanut itseäni paitsi entistäkin paremmin oman elämäni, mieleni, oloni ja aikaansaannosteni herrattareksi, myös mielen valmentamisen ammattilaiseksi.

Lisäkouluttaudun edelleen ja aina vaan, sekä valmentaudun ja kehityn itsekin jatkuvasti niin valmentajana kuin ihmisenä. Kuten olet tästä tekstistä jo lukenut, niin pätevän henkisen valmentajan tapaan elämänkokemukseni koostuu muustakin kuin teoriasta, kirjoista ja kouluista – sen myötä valmennuksessa tarvittava osaamiseni on opittu, omaksuttu ja toimivaksi testattu myös omakohtaisesti käytännössä.

En ole yli-ihminen, enkä suinkaan myöskään lääkäri, psykologi tai taikuri, eikä näitä ole tarkoituskaan korvata valmennuksessa. Sairaudet, niin fyysiset kuin psyykkiset, on aina hoidettava lääkärissä. Mutta valmennuksessani Sinäkin saat otteen omasta elämästäsi, koet mielen ihmeet, löydät onnen, opit rauhan, suoriudut huipusti, toteutat unelmiasi ja saavutat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Mielesi varaan rakentuu koko Sinun elämäsi, kaikki kokemuksesi, ja – kuten tulet huomaamaan – paljolti myös Sinua ympäröivä maailma.

Ja mikä parasta: valmennus on vasta se ensimmäinen askel. Henkinen kasvu jatkuu ja mielen voima vahvistuu huomaamattasi vielä valmennuksen päätyttyäkin, sillä kotelostaan vapautunut perhonen lentää lentämistään ja tekee sen aivan luonnostaan ilman ponnisteluita. Toukaksi ei ole paluuta.

Miten mielen valjastaminen oman elämäsi hallitsijaksi tapahtuu? Valmennuksessa omaksutut uudet ajattelumallit ja käytännön kikkakuutoset vievät elämääsi eteenpäin valitsemaasi suuntaan, auttaen sekä ylittämään ja väistämään haasteet että toteuttamaan tavoitteet ja tavoittamaan unelmat. Sisäinen mielenmuutos auttaa selvittämään ja pitämään kiinni siitä, kuka Sinä olet, mitä haluat ja miten sen saat, muuttamatta todellista minääsi ja ajautumatta ympäröivän maailman miellyttämiseen itsesi vastaisesti. Miellyttäminen vaihtuu aidoksi huomioimiseksi – sekä itsesi että muiden.

Ja niin maailma vastaa kuin mitä sisimmässäsi huudat, koska hyvä olo tarttuu ja henkisesti hyvinvoivana voit saavuttaa mitä tahansa.

 

 

 

Mitä Sinä teet mielelläsi?

Henkisessä valmennuksessa päästät irti iänikuisista ongelmista ja kasvat vastoinkäymisten ja väärinkohtelijoiden uhrista oman elämäsi arkkitehdiksi ja hallitsijaksi. Saat mielenvoimaa ja -rauhaa. Ulkoinen elämäsi muuttuu parempaan päin sisäisen muutoksen sekä oman itsesi ja mielesi vahvistumisen myötä.

Sisäinen muutos tarkoittaa asenteidesi, suhtautumisesi ja näkökulmiesi laajenemista sekä oman kokemusmaailmasi kehittymistä suuntaan, jonka itse valitset ja haluat. Oma sisin itsesi kuitenkin on ja pysyy, tai pikemminkin kasvaa ja vahvistuu suuntautuessaan yhä syvemmälle ytimeesi, sitä huomioiden ja vaalien. Henkisessä valmennuksessa et siis muutu toiseksi, muiden mukaiseksi saati itsesi vastaiseksi, vaan kasvat vahvemmaksi ja parhaimmaksi mahdolliseksi omaksi itseksesi niin itseäsi kuin muita kohtaan. Sitä kautta saavutat käytännön tavoitteesi ja unelmiesi elämän.

Vaikkei maailmasi tarvitsisikaan mullistua, niin mielenvalmennuksessa on silti upeaa kokeilla, testailla ja tutkia omia ajatuksiaan ja niiden vaikutuksia elämänmenoon ja tunteiden tuloon; kehon oloon ja arjen eloon; suorituskykyyn ja aikaansaannoksiin; onnistumisiin ja onnellisuuteen; ihmissuhteisiin ja yleiseen hyvinvointiin; tavoitteiden toteutumiseen ja itsensä tuntemiseen; ympäristöön ja muihin ihmisiin.

Mikäli et halua henkilökohtaiseen valmennukseen tai ihan vielä koe olevasi valmis siihen, voit hyvin vaikkapa vain seurata tätä blogia, jossa silloin tällöin jaan joitakin siivuja ja aavistuksia siitä, minkälaisella elämänotteella ja ajatusmallilla elämä aurinkoistuu (ylittämättä uuvuttavia hellerajoja ja unohtamatta virkistäviä sadekuuroja). Toisinaan kirjoitan näin perusteellisen pitkästi, kuin nyt, joskus kompaktin kokoisesti. Tulevaisuuden tullen luvassa on myös omaehtoista elämänkoulussa opiskelemistasi silmälläpitäen kursseja ja koulutuksia sekä lukemista ja tehtäviä e-kirjojen muodossa.

Ole mukana siinä määrin, kuin itse haluat olla mukana: yksilövalmennuksessa enemmän, syvemmin ja henkilökohtaisemmin, tai vain tekstejä tutkailevana sivustaseuraajana vähemmän ja pintapuolisemmin.

Loppupeleissä kaikki on kiinni siitä, mitä Sinä mielelläsi teet.

Photos by

Harli Marten on Unsplash

Boris Smokrovic on Unsplash

Matt Hardy on Unsplash

Artem Bali on Unsplash

Evan Kirby on Unsplash

Kawin Harasai on Unsplash

Kategoriat: Yleinen

2 kommenttia

Tove Fransman & #183;25.8.2018 10:45

Hei, olipa ihana teksti. Luen
mielellani lisaa vaikkapa blogistasi.
Ehka valmennuskin kiinnostaisi. Miten se
kaytannossa toimii ja minka arvoista se olisi?
Ollaan yhteydessa.
Terveisin, Tove

    Sanna-Maria & #183;28.8.2018 15:08

    Hei Tove!

    Kiitos palautteestasi! Mahtavaa kuulla, että matkani kosketti – ja omakin matka kiinnostaa. Blogitekstejä on kyllä tulossa lisääkin. Otan yhteyttä sähköpostiisi, niin voimme keskustella tarkemmin siitä, mitä valmennus voisi juuri sinun kohdallasi sisältää ja kustantaa.

    http://www.sanna-maria.fi -etusivulla voit myös liittyä postituslistalleni ja saada sitä kautta itsevalmentautumisvinkkejä.

    Sanna-Maria

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa hyvän mielen vinkit!

Saat sähköpostiisi paremman mielen kerran, pari, kuussa. 

Onnistunut tilaus, parempi mieli!